Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paranormaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paranormaali. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2013

Luukaupunki (Varjojen Kaupungit osa 1_City of bones) by Cassandra Clare

Luukaupunki on Varjojen Kaupungit sarjan ensimmäinen osa, jonka on kirjoittanut yhdysvaltalainen Cassandra Clare.
Luukaupunki ilmestyy elokuvateattereihin ihan muutaman viikonpäästä 30.8.13!

Itse törmäsin tähän kirjaan seuraavanlaisesti: monet kerrat ystäväni oli suositellut lukemaan Varjojen Kaupunki sarjaa, mutta no, jotenkin se ei vaan napannut. Sain katsoa elokuva trailerinkin suhtkot monta kertaa, ennen kuin vakuutuin että kirja voisikin olla lukemisen arvoinen.

"Miksi näen asioita joita muut eivät?" kysymys kohoaa 15 vuotiaan Claryn mieleen, kun hän näkee diskossa puukotappelun. Simon, poliisi tai kukaan muukaan diskossa olleista ei nähnyt kun kuvankaunis vaalea poika ja tyttö raahaavat miehen komeroon ja alkavat horista selittämättömiä ja tapella. Poika saa surmansa, mutta hän ei voi tehdä mitään. Kukaan ei usko häntä.
Seuraavana päivänä poika ilmestyy hänelle jälleen ruonotapahtumassa. Clary ei voi olla seuraamatta poikaa, Jacea, kujalle. Kesken jutustelun Clary saa hämmentävän puhelun äitiltään. Hän käskee menemään perhetuttavan Luken luo ja välittämään viestin. Pysymään kaukana heidän asunnostaan, kertomaan, että "Hän" on löytänyt hänet. kunnes puhelu katkeaa äidin huutoon.
Clary juoksee asunnolle hätääntyneenä, mutta asunnossa häntä odottaa valtava, liskomainen otus, joka puhuu. Eikä äidistä jälkeäkään.
Lisko hyökkää hänen kimppuunsa, mutta Clary saa sen surmattua. Sitä ennen lisko oli haavoittanut Clarya. Jace hakee loukkaantunen Claryn ja vie mystiseen Instituuttiin, Varjometsästäjien lepokotiin.
Sen jälkeen, mikään ei ole enää tuttua ja turvallista.

Tästä alkaa Claryn kamppailu löytää äitinsä, Muutoksen Malja ja kuolleeksi luultu Valentine. Kerätä ja vapauttaa muistonsa, jotka ovat hänen lapsuudestaan saakka olleet suljettuna taian taakse.
Clary oppii ettei maailma olekaan niin musta-valkoinen kun hän luullut. Ihmisten parissa kävelee niin Varjometsästäjiä, kuin myös vampyyrejä että ihmissusia ja monen moisia muita otuksia laidasta laitaan.

Luukaupunki on kuusiosaisen sarjan aloittava osa, josta ei ainakaan juonenkäänteitä lopu. Kun lukija luulee tietävänsä jotakin, se kumotaan samoin tein. Mikään ei ole sitä miltä näyttää ja yksi valtavimmista paljastuksista on jätetty aivan kirjan viimeisille sivuille. Laaja valikoima erilaisia otuksia tulee esiin jo ensimmäisessä kirjassa, mutta sopivin määrin.

in english:

City of bones is first book of The Mortal Instruments serie, from Cassandra Clare.
I first pumbed into this book when my dear friend suggested it many times, but well, it sounded kind of cliched book so... I watched City of Bones movie trailer maaany times, before I was convinced to read the book.

"Why do I see things that others can't?" this questions is in 15 year old Clarys mind, when she saws knife fight in a disco, but not Simon, police or no one else saw pretty blond boy or very beautiful girl to drag man to a closet anf killed him. No one belives her.
Next day, boy appears again at the poetry convention. Clary follows him, Jace, to the alley. Middle of tconversation, Clary gets disturbing phonecall from his mother.
She runs to their appartment but mom is nowhere to be found and huge, lizard kind of creature is waiting her there. Lizard attacks and wounds her but she get it killed.
Jace takes wounder Clary to mystical Institute, home of Shadow Hunters. After that, nothing's not safe and familiar.
Among humans, walks many kind of creatures to fairies to demons. She learns nothing is not black and white and she has to finds The Cup, before it's too late.
City of bones starst's books serie, which do not lack plots. When you think you know something it is flip over immediatly. Nothing is not what it seems and the biggest plot is left at the very last pages of the book. Large selection of creatures comes in, but just right amount of them.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Susiraja 2: Uhanalainen by Elina Rouhiainen

Ekaksi kirjakseni, josta täällä kerron, valitsin Elina Rouhiaisen Uhanalaisen, joka on Susiraja -sarjan toinen osa. Yritän olla kirjoittamatta liikaa spoilereita.
Kirja on aika varattua kauraa kirjastoissa, joten se kertoo puolestaan miten suosittu Susiraja -sarja tällä hetkellä on.
Nauttikaa!


Taustatietoa: 
Raisa joutui äitinsä kuoltua muuttamaan Helsingin Kalliosta Hukkavaaraan setänsä luokse, josta ei ole koskaan kuullutkaan. Alaikäisenä hänellä ei ole mitään sanomista asiaan. Hukkavaarassa hän tapaa komean Mikael Sarrin, ja pian koko hänen maailmansa mullistuu. Hän kuitenkin ajautuu välikohtaukseen Mikaelin isän kanssa, joka ajaa hänet takaisin Helsinkiin kaverinsa Nikon kanssa.


Juoni 

Raisa on palannut takaisin Helsinkiin Nikon kanssa ja kumpikin ovat sopeutuneet hyvin. Kaikki menee hyvin; Niko opiskelee vaatetusalaa, kun Raisa käy kouluaan, työskentelee kahvilassa ja odottaa tuloksia Kuvataideakatemiasta, kunnes eräs yllättävä vieras ilmestyy heidän ovelleen: Mikael Sarri.
Puolialastomana Mikael ilmestyy heidän rappunsa ovelle ihmisrauniona. Kaikki on mennyt pieleen, Hukkavaarassa on tapahtunut vallanvaihdos ja entinen johtaja on mystisesti kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Tilanne pakottaa Nikon ja Raisan palaamaan jälleen kerran Hukkavaaraan.
Hukkavaarassa ystävät ja viholliset yhdistävät voimansa saadakseen Mikaelin ja tämän perheen kodin, aseman ja ylepyden takaisin. Yllättäviä asioita paljastuu yhdeltä jos toiselta taholta eikä kaikki ole sitä miltä näyttää.Raisa kamppailee itsensä kanssa ja mitä haluaa elämältään. Voiko hän olla Mikaelin kanssa, vaikka taide on hänen elämänsä? Onko Mikaelille aikaa jos/ja/kun hänestä tulee oikea, maailmaa kiertävä taiteilija? Jos hän jää Hukkavaaraan, miten käy Kuvataideakatemian? Ja loppujen lopuksi, onko heillä tulevaisuutta? Mikael on susi ja hän on jokin, muttei suinkaan ihminen.



Pidin ekasta osasta, joten periaatteessa rakastin tätäkin. Hahmoista tulee selville aivan uusia juttuja ja ulottuvuuksia. Uusia hahmoja, uusia ajatuksia. Yksi suuri mysteeri, jonka selviämistä odottaa.
Susiraja -sarja on palauttanut uskoni suomalaiseen fantasia kirjallisuuteen kertaheitolla ja saa minut janoamaan lisää tätä. Kirjoitustyyli on aivan kuin nuoren tytön kirjoittama. Joskus tosin asiat mutkistuvat liikaa minun makuuni, mutta toisaalta, sitähän paranormaalit rakkaustarinat ovat täynnä.