Näytetään tekstit, joissa on tunniste Four. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Four. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Four: A Divergent Collection by Veronica Roth

Myönnetään, ihastuin Fouriin heti kun hän tuli kirjoissa esille ja varsinkin valkokankaan Theo Jamesiin. Kun kuulin, Four: A Divergent Collectionista, johon on kerätty muutamia kohtia tarinasta Fourin näkökulmasta, en voinut olla lukematta sitä.
Tarinoita on neljä, joista kolme kertoo ajasta ennen Trisiä ja yksi ajasta Trisin kanssa. Lisäksi kirjassa on muutama kohtaus virallisesta Outolintu -sarjasta, Fourin näkökulmasta.
Tässä on tiivistetysti mitä tarinoissa tapahtuu.

Four, entiseltä nimeltään Tobias Eaton, oli Vaatimattomissa hirmuisänsä vallan alla ja odotti vain hetkeä kun pääsisi pois. Kun viimein tuli hetki valita; jäädäkö Vaatimattomiin isänsä lähettyville vai vaihtaa osastoa eikä enää ikinä nähdä isäänsä, päätös ei ollut helppo. Hän ei lokeroitunut selvästi mihinkään osastoon, ei halunnut mustavalkoisesti olla vain yhtä.
Seistessään valintaseremoniassa kaikkien edessä, hän kuuli sihahduksen, kun veritippa tippui kuumille kiville: hän oli valinnut Uskaliaat.

Uskaliaiden jäseneksi tuleminen ei ollut helppoa; heitä puskettiin aivan sietorajojensa rajoille asti. Asiaa ei helpoittanut Terävistä vaihtanut Eric, joka näyttää edelleen olevan hyvin paljon sidoksissa vanhaan osastoonsa. Hän oli laihin ja lihaksettomin- hänen täytyi kulkea kauemmaksi kuin sietorajojensa rajoille, yrittää enemmän ja taistella kovemmin kuin kukaan muu. Pikku hiljaa hän kuitenkin sai ystäviä ja tunsi kuuluvansa Uskaliaisiin -enemmän ainakin kuin Vaatimattomiin.

Simulaatiotestien alkaessa Four on vaihtarilryhmänsä ykkönen. Hän ei ole enää se hintelä ja varautunut poika, joka kärsi isänsä aiheuttamista arvista. Nyt hän joutuu kuitenkin kohtaamaan ne uudestaan ja uudestaan. Kauhusta kankeana ja huutaen, aina vain uudestaan, hän selvisi niistä. Aina neljä. Aina neljä pelkoa. Tämä oli hetki jolloin Tobias Eatonista -Vaatimattomasta tönköstä- tuli Four -Uskalias, luokkansa ykkönen. 
Jotain oli kuitenkin vialla, niin kuin hänen soveltuvuustestissään. Hän ei menetä järkeään pelolle simulaatiossa vaan luo itselleen pakokeinon; oveen kahvan, ikkunan seinään. Hän voi luottaa vain ohjaajaansa, joka sanoo hänen olevan Divergentti. Pian hänen ohjaajansa, Amar, löytyy kuolleena, eikä Four voi olla epäilemättä Ericiä.
Four selviää ryhmänsä ykkösenä ja osallistuu vastahakoisesti johtajakoulutukseen. Ei mene kauaakaan kun hän saa mystisen viestin äidiltään, Evelyniltä, jonka on luullut olevan kuollut jo vuosia. Hän paljastaa asioita, jotka saavat Fourin epäilemään kaikkea; Uskaliaita, Teräviä ja suuntaa, johon he ovat kulkemassa. Pian hän tajuaa, että häntä koulutetaan vain nappulaksi suurempaan peliin. Hänen on tehtävä valinta.

Viimeinen tarina, The Traitor, sijoittuu kahden vuoden päähän ja alkaa Vierailupäivästä. Four on jo muutaman vuoden ajan tarkkaillut Maxia, Uskaliaiden johtajaa, ja Jeanine Matthewsia, Terävien ovelaa johtajaa. He suunnittelevat jotakin, eikä se suinkaan ole mitään hyvää.
Uusien Uskaliaiden koulutus on muuttunut aina vain raaemmaksi ja kilpailuhenkisemmäksi. Fourin täytyy kouluttaa kokelaitaan kovemmin kuin koskaan, koska jos he eivät selviä intiaatiosta, he päätyvät osattomiksi. Samaan aikaan ensimmäinen hyppääjä, ryhmänsä altavastaava tyttö, Tris Vaatimattomista kiinnittää hänen huomionsa. Hänessä on epätavallista kauneutta, hän ei kohtele Fouria erilailla ja pian he ovat jo paljon enemmän kuin ohjaaja ja oppilas.

Four: A Divergent Collection ei toistaiseksi saa kuin englanniksi ja epäilen, että sitä ei koskaan tulla suomentamaan. Jos Outolintu -sarjan dramaattinen päätös sai sinut itkemään ja potemaan tyhjän-sielun-syndroomaa, lue tämä lohdutukseksi. Niin minä tein.

Ps. Four: A Divergent Collectionista on tarjolla ainakin kolmella eri kannella, itse pidän yllä olevasta ;). Mm. cdon.com :sta voi ostaa kirjan 11,95 tällä kannella. Saa myös ainakin Stockmannin akateemisista ja joistain Suuren suomalaisen kirjakaupoista.


in english:
I admit -I falled in love to Four -from the very begining- when he appeared in the books and of course, to Theo James too. When I heard Four:A Divergent Collection, which includes stories from Four's point of view, I just had to read it.
There are four stories and few scenes from offical Divergent serie, from Four point of view.
Here is shortly what the stories are about:

Four, whose former name is Tobias Eaton, is under his monstrous father in Abnegation and just wait for the moment he can get away. When the moment came; to stay in Abnegation close to his father or change the faction and never see him again, the choice isn't easy. He don't clearly belong to one faction, didn't want to think himself so black-and-white way, to be only one. When he is standing before everyone, he hear a hish when his blood dropped to hot coles: he had chosen Dauntless.
Becoming a member of Dauntless's isn't easy; they are pushed to their limits. Eric, Erudite transfer who seems very close to his former faction, don't make things easier either. Four is skinniest of them all -he must try more than everyone else and fight harder than others. Little by little he gains friends and finally feels he belongs to Dauntless -more than in Abnegation anyway.

When simulations begins Four is no longer the weakest in his class. He's no longer that weak, wounded and reserved boy. Now he has to face his worst fears. Stiff from fear and screaming he face them over and over again, all four of them. Always four fears. This is the moment when Tobias Eaton -A stiff- becomes Four, a Dauntless.
But there is something wrong in his simulation test. He don't lose himself - he creates a way out: handle to a door, window to wall. Soon he realizes he can only trust to his mentor, Amar, who say what he is: a Divergent. Soon Amar dies in a pecculiar circumstances and Four's doubts direct to Eric. Four makes through intiation as a number one of his class and resistantly take part in leadership program. Suddenly he recieve a mysterious message from Evelyn, his mother who should be dead. She reveals things that make Four doubt everything. He realize he is only trained to be a piece of bigger, dangerous game.

Last story, The traitor, is two years after last story. Four -who chosed job as a trainer, not a leader- has observed Max -Dauntless leader- and Jeanine Matthews - Erudite leader- for few years. They are planning something horrible.
Training for new Dauntless's is more cruel and more competitive than ever. Four must train his transfer class harder than ever, because if they don't survive intiation, they will become factionless. First jumper Tris -the under dog- catches Fours eye. She has some unusual beauty and a character - he doesn't treat him like his mentor. Soon they become more than a mentor and student...

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kapinallinen (Insurgent) by Veronica Roth

Kapinallinen jatkaa suoraan siitä mihin kirjasarjan ensimmäinen osa Outolintu jäi.

Terävät on saatu ainakin hetkeksi pysäytettyä ja kaaoksen turvin he pakenevat simulaatiosta herääviä Uskaliaita ja Teräviä, Trisin samalla kärsien painajaisista ystävänsä tappamisesta ja vanhemmistaan, jotka heittivät henkensä hänen takiaan. Ampumahaava olkapäässää on ainoa, joka tuntuu oikeasta, muistutukselta siitä mitä hän teki.
Trisin mukana matkaa hänen entinen ohjaajansa Neljä, oikealta nimeltään Tobias Eaton, Tobiaksen isä ja Vaatimattomien entinen johtaja, Trisin Terävä -veli Caleb ja Trisin entinen vihollinen Peter. Omalaatuisella joukollaan he eksyvät ensin suojapaikkaan, jonne eivät sopeudu ja vaihtavat paikkaa.

Aseen koskettaminen, kuolleet vanhemmat ja tapettu Will painavat Trisiä kasaan, joka ei uskalla puhua edes Tobiakselle tunnoistaan vaan kärsii yksin. Pelot, tunteet ja epävarmuudet on kuitenkin laitettava sivuun kun Tris ja muut simulaatiosta selvinneet aloittavat vastaiskun Teräviä ja Uskaliaita vastaan, ajaen Trisin tilanteeseen, johon hän ei ikinä olisi luullut joutuvansa.
Hänen täytyy valita: Tobias vai hänen isänsä?

Kapinallinen on aika tasapaksua tekstiä alusta loppuun asti. Siinä on jänniäkin kohtia ja draamaa, tosin vähemmän kuin ensimmäisessä osassa. Kirjaan pääsee hyvin kiinni jos vielä muistaa mihin Outolintu päättyi, koska se jatkaa suoraan siitä, ilman mitään alkuhömpötyksiä.
Trisistä on vihdoin tehty ihmismäisempi hahmo, ei tunteetonta robottia joka vain pystyy napsauttamaan tunteet pois aina halutessaan.

in english:
Insurgent immediately continues where series first book, Divergent, ended.

For a moment Erudites have been stoped and while chaos is still on, they run away Dauntless's, who are waking up from simulation, and Erudites that are already plottig revenge while Tris is suffering nightmares about killing her friend and her dead parents. A shot wound in her shoulder is the only thing that feels real, a reminder of what she did.
With her is his former instructor Four, which real name is Tobias Eaton, Tobias monstreus father and Abligations former leader, Tris Erudite brother Caleb and her worst enemy, Peter. With their odd group they go to safehouse but soon change place.
Touching a gun, dead parents and killed Will are pushing Tris to her limits. She can't even speak to Tobias and is suffering alone with her fears. Fears, insecurities and feelings have to be put aside when Tris and other survived from Simulations have to start counter strike against Erudites and Dauntless, driving her to situation when she had to decide: Tobias or his father?
Insurgent in pretty thick text from begining to end. It has exiting moments and drama but less than in Divergent. You get well into the text if you remember how first book ended because Insurgent doesn't have much of recaps.
Tris is finally more humane; not a cold robot who can switch of her feelings whnever she wants to.