Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jännitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jännitys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. toukokuuta 2015

Tie (The Road) by Cormac McCarthy

Nälkiintyneinä, sairaina ja uuvuksissa mies ja poika taivaltavat läpi USA:ta päästäkseen etelään, jossa asiat saattaisivat olla paremmin, läpi epätoivoisten murhamiesten ja kerjäläisten.
Tie on todella synkeä tulevaisuuden kuva maailmasta, jossa ihmiset vaeltavat ympäriinsä paremman toivossa, vain vaistojensa varassa.

Maailma on vain varjo entisestään; tuhka peittää maan, ihmiset ovat petoja, jotka tekevät mitä vaan selvitäkseen ja vain vahvimmat selviävät. Kaiken tämän keskellä kulkevat mies ja poika, kohteenaan etelärannikko. Kaikkialla on hiljaista, mutta raadollista.
Ostoskärryt seuranaan he elävät sillä mitä jo valmiiksi ryövätyistä rakennuksista löytävät, pistooli suojanaan. Miehen sairaus pahenee aina vain, mutta hän ei halua jättää pientä, lapsenomaista poikaa yksinään. Mies tietää kuinka paha maailma on ja yrittää säilyttää poikansa viattomuuden ja uskon ihmisten hyvyyteen.

Minusta aika jännää oli se, että hahmoilla ei ollut nimiä. Mies on Mies ja poika on Poika. Se on ihan kelpo ratkaisu kun miettii kirjan yllä leijailevaa alati pahaenteistä ja "mystistä" fiilistä.
McCarthy osaa rakentaa jännitystä todella vähäeleisellä tyylillä (siksi tämä olikin erään kirjoitusoppaan esimerkki tekstinä), jota en ole monessa kirjassa kohdannut.
Vaikka kirjassa kuvataankin pahaa maailmaa, jossa kehenkään ei voi enää luottaa ja jokainen ihminen on potentiaalinen murhaaja ja kannibaali, Tie ei kuitenkaan ole ylivoimaisen raskasta luettavaa vaan tempaisee mukaansa. Se voi kuitenkin olla äärimmäisen raaka ja siinä on kohtia, jotka saavat sinut sulkemaan silmäsi ja lopettamaan lukemisen hetkeksi. Tämän takia en suosittele kirjaa alle 15-vuotiaille, mutta dystopian ystäville, jotka haluavat vähän karumpaa tekstiä kuin Nälkäpelit.

Tiestä (The Road) on tehty vuonna 2008 saman niminen elokuva, jota tähditää Viggo Mortensen (Miehenä) ja Kodi Smit-McPhee (Poikana).

in english:
Starved, sick and exhausted Man and Boy travels across the USA, heading to south, where things might be a little bit better, trying to avoid desperate murderers and beggers.
The Road's future world is very dark where people just wander around, following only their instincts.
World is just a plain shadow its former shelf; ash covers the earth and humans are beasts who will do anything to survive -even eat humans to fullfil their stomachs. Mist of all this, Man and Boy travels toward South coast. Everywhere is silent but unscrupulous.
With pistol and shopping cart full of stuff they have found already emptied houses Man tries to protect Boy -and his innocence and belief to man kind.

I found it exciting that there were no names, and mystic, slowly building tension in every step of story. Even thou Road describes the world in it's uttmost end, where no one can be trusted and every human being is potential cannibal or murderer, The Road is not absolutely hard to read. It pulls you with it and you can't stop reading.
Still, there are some parts that make you close your eyes (btw, don't read this late at night). I suggest that children under 15 should not read this, but if The hunger games is too sissy for you, read this. No romance, just surviving.



sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kapinallinen (Insurgent) by Veronica Roth

Kapinallinen jatkaa suoraan siitä mihin kirjasarjan ensimmäinen osa Outolintu jäi.

Terävät on saatu ainakin hetkeksi pysäytettyä ja kaaoksen turvin he pakenevat simulaatiosta herääviä Uskaliaita ja Teräviä, Trisin samalla kärsien painajaisista ystävänsä tappamisesta ja vanhemmistaan, jotka heittivät henkensä hänen takiaan. Ampumahaava olkapäässää on ainoa, joka tuntuu oikeasta, muistutukselta siitä mitä hän teki.
Trisin mukana matkaa hänen entinen ohjaajansa Neljä, oikealta nimeltään Tobias Eaton, Tobiaksen isä ja Vaatimattomien entinen johtaja, Trisin Terävä -veli Caleb ja Trisin entinen vihollinen Peter. Omalaatuisella joukollaan he eksyvät ensin suojapaikkaan, jonne eivät sopeudu ja vaihtavat paikkaa.

Aseen koskettaminen, kuolleet vanhemmat ja tapettu Will painavat Trisiä kasaan, joka ei uskalla puhua edes Tobiakselle tunnoistaan vaan kärsii yksin. Pelot, tunteet ja epävarmuudet on kuitenkin laitettava sivuun kun Tris ja muut simulaatiosta selvinneet aloittavat vastaiskun Teräviä ja Uskaliaita vastaan, ajaen Trisin tilanteeseen, johon hän ei ikinä olisi luullut joutuvansa.
Hänen täytyy valita: Tobias vai hänen isänsä?

Kapinallinen on aika tasapaksua tekstiä alusta loppuun asti. Siinä on jänniäkin kohtia ja draamaa, tosin vähemmän kuin ensimmäisessä osassa. Kirjaan pääsee hyvin kiinni jos vielä muistaa mihin Outolintu päättyi, koska se jatkaa suoraan siitä, ilman mitään alkuhömpötyksiä.
Trisistä on vihdoin tehty ihmismäisempi hahmo, ei tunteetonta robottia joka vain pystyy napsauttamaan tunteet pois aina halutessaan.

in english:
Insurgent immediately continues where series first book, Divergent, ended.

For a moment Erudites have been stoped and while chaos is still on, they run away Dauntless's, who are waking up from simulation, and Erudites that are already plottig revenge while Tris is suffering nightmares about killing her friend and her dead parents. A shot wound in her shoulder is the only thing that feels real, a reminder of what she did.
With her is his former instructor Four, which real name is Tobias Eaton, Tobias monstreus father and Abligations former leader, Tris Erudite brother Caleb and her worst enemy, Peter. With their odd group they go to safehouse but soon change place.
Touching a gun, dead parents and killed Will are pushing Tris to her limits. She can't even speak to Tobias and is suffering alone with her fears. Fears, insecurities and feelings have to be put aside when Tris and other survived from Simulations have to start counter strike against Erudites and Dauntless, driving her to situation when she had to decide: Tobias or his father?
Insurgent in pretty thick text from begining to end. It has exiting moments and drama but less than in Divergent. You get well into the text if you remember how first book ended because Insurgent doesn't have much of recaps.
Tris is finally more humane; not a cold robot who can switch of her feelings whnever she wants to.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ready Player One by Ernest Cline

wikipedia.fi
Nimestä huolimatta kirja on ihan suomennettu, joten älkääpäs pelästykö!
Lukutottumuksistani hiukan poiketen, sci-fi on nyt vuorossa.
Hyvin harvoin luen minkäänlaista sci-fiä mutta jo nimi koukutti ja sen kansikuva :D. Sci-fi on usein sellainen kirjallisuuden tyyppi,
että jos siitä ei pidä ei sopivaa sci-fiä yleensä sitten löydy.
Itse yleensä tuomitsen kirjan aikalailla kannen ja nimen perusteella tai arvosteluiden joita olen lukenut. Tämän kanssa kävi kaksi ensimmäistä kohtaa...

Halliday on mies joka on OASIS -virtuaalitodellisuuden isä, ystävänsä Morrowin kanssa. Siellä ihmiset käyvät koulua, työskentelevät, tapaavat ystäviään ja viettävät muuten aikaansa. OASIS teki Hallidaysta yhden maailman rikkaimmista miehistä maailmassa. Virtuaalimaailma oli hyvä tapa paeta nälänhätää, kriisejä ja kaikkea sitä kurjuutta, jota oikeassa maailmassa oli.

James Halliday kuitenkin kuoli vietettyään ensin vuosia erakkona. Ilman perillisiä.
Ennen kuolemaansa Halliday kuitenkin piilotti Pääsiäismunaksi kutsuttavan aarteen virtuaalitodellisuuteen, joka koostuu valtavasta maailmasta. Pääsiäismuna on se jonka kaikki haluavat: Hallidayn perintö, kaikki se minkä hän loi. Se kuka löytää Pääsiäismunan, tulee yksi maailman rikkaimmista ihmisistä. Pääsiäismunan olinpaikan vihjeiksi on kuitenkin jätetty vihjeitä. Kuolinvideossaan Haliday oli jättänyt vihjeen Kupariavaimen luokse, joka on ensiaskel Pääsiäismunan löytämiseen.

Viiden pitkän vuoden jälkeen Wade Watts, teinipoika ja epäilemättä nörtti löytää sen. Wade käynnistää tällä tapahtumavyyhtin, josta ei ole perääntymistä. Hän saa peräänsä IOI :n jonka riveissä on kymmeniä pelaajia etsimässä munaa. He ovat tyyppejä, jotka räjäyttivät Waden tädin kodin. Tästä alkaa hänen pakomatkansa ja armoton Pääsiäismunan etsiminen, ennen kuin IOI:n tyypit löytävät sen- tai hänet. Apunaan hänellä on OASIS -ystäviään: Art3mis, Aech, Daito ja Shoto.
 Heillä ei ole varaa virheisiin, yksikin virheliike ja kaikki alkaa alusta.


Kirja sopii enemmän 80-luvun eläneille pojille/miehille kuin naisille, koska se sisältää paljon viittauksia kyseiseen aikaan. Ei kuitenkaan huolta, jos olet nuorempi, pääset kyllä kärryille. Pac-manni on meille muillekin tuttu juttu :D
Wade Watts on nörtti, johon on helppo samaistua: ei adonis, vähän pyöreä ja finni naamainen poika, jonka ainoa piilopaikka on vanha paku tätinsä asunnon ulkopuolella, josta kukaan ei tiedä.
Sci-fi ei kuulu, Doctor Who:ta lukuunottamatta, minun suosikkeihini. Joten kokemukseni siltä saralta ei ole suuri. Olen kuitenkin innokas pelaamaan kaikkenlaisia pelejä ja pidän kirjoista, joissa on toinen- tai virtuaalitodellisuus.
Scifi ei kuitenkaan ole kaikille, se on hyvin yleisöä jakavaa, mutta jos tahtoo poiketa vähän lukutottumuksistaan, tämä on se, joka kannattaa lukea!

in english:

Halliday is a man, who invented OASIS, virtual reality, with his friend Morrow. There people got to school, work and spend their time. OASIS made him one of the richest person in a world. OASIS is a good way to escape world, which is tored up by hunger, diseases and polution.
James Halliday died after being hermit for a years, leaving Easter Egg behind in OASIS. Who ever finds it first, get all: Hallidays whole fortune along with OASIS. But first you have to find all the clues, first one is a copper key.

After long five year after his death, school boy Wade Watts, a nerd, finds A copper key. Wade starts the skain of events that can't be stopped. IOI,company that wants OASIS too, blowes up Wades aunt's house and Wade's journey starts. IOI cant find him or the egg.
With help of his friend: Art3mis, Aech, Daito and Shoto, they begin to search Eater Egg even more furiously. One mistake and everything is over.

Book is more suitable for people who has experienced 80's, because there is lot of references to that time. But now worries, if you are younger than that, you get hang of it. PAc-Man is largly known :D
Wade Watts is a nerd who you can relate to: not adonis, little bit fat and pimple faced boy, whos secret place is a van outside his home.
Sci-fi is not really my thing, not in literature, even thou I love Doctor Who and Star Trek kind of series and movies and love to play games.
Sci-fi is not for all, but if you want to try soething new, read this!!

Who Could That Be at This Hour? by Lemony Snicket

Who Could That Be at This Hour on ensimmäinen osa All the wrong Questions -sarjasta, joka on jo tuttu 13-osaisesta Surkeiden sattumusten sarja -kirjasarjasta. Kirjan kuvat on kuvittanut Seth.
Kirjassa on samanlaista oveluutta kuin Surkeiden Sattumustenkin sarjassa. Tietääkseni, tätä sarjaa ei ole suomennettu, mutta enkun kielen perustietoudella pärjää aika hyvin, paikoin on vaikeitakin "sivistyssanoja", jotka täytyy katsoa sanakirjasta, mutta pointin saa hyvin selville.

Lemony Snicket on poika jolla on erikoinen koulutus. Hän on rautatieaseman läheisessä kahvilassa odottamassa junaa, joka veisi hänet hänen "kaitsijansa" luokse. Kuitenkaan hän ei päädy junaan, joka odottaisi laiturilla, vaan kahvilan vessan pienestä ja korkeasta ikkunasta ulos, Theodora S.Marksonin autoon, joka vie hänet Stain'd-By-The-Sea nimiseen kaupunkiin, joka ei enää ole lähellä merta, vaikka nimi niin sanookin.
Siellä on levämetsä, musteputkia maassa, jotka pumppaavat mustetta, mutta muuten kaupunki on autio. Hänen ja Marksonin tehtävä on varastaa patsas takaisin majakasta, jossa asustaa reportterin alku nimeltään Moxie ja hänen isänsä.
Kysymys kuitenkin herää Snicketin mielessä: Miksi heidän pitää varastaa takaisin patsas, joka ei alunperinkään ollut heidän asiakkaansa?
Tästä alkaa tapahtuma ketju, johon tupsahtelee mm. Ellington Feint, tyttö joka etsii isäänsä, tyhjä ilmeinen kirjastonhoitaja ja Mrs. Sallis, jonka ei pitäisi enää asua Sallisin kartanossa. Kysymyksiä herää lisää, mutta vastauksia ei tule samaan tahtiin.
Toisaalla suuremmassa kaupungissa häntä odottaa kuoppa, joka kaipaa mittaamistaan ja sisko, joka on valmiina toimintaan kun vain velikulta ilmestyisi.

Jos pidit Surkeiden Sattumusten Sarjasta, pidät luultavasti tästäkin. Englannin kieli saattaa tehdä lukemisesta haasteellista, mutta kirja on kyllä sen arvoinen :D. Kuten jo alussa kerroin, siinä on Lemony Snicketille tyypillistä oveluutta ja pohtimista. Ei ehkä ihan aikuisen luettavaa mutta teineille (13-16) ehkä enemmänkin. Tosin, jos kuullostaa hyvältä ei ikärajoilla ole väliä. Peruskoulu englannilla pärjäilee ihan hyvin.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Doctor Who: Luolamies Lontoossa by Gareth Roberts

Edellisestä kirja-arvostelusta onkin vierähtänyt jo tovi, mutta tässä tulee! :D


Doctor Who -kirjat perustuu jo 50 vuotta tulleeseen britti-sarjaan Doctor Who, jossa Tohtori ja hänen kumppaninsa matkaavat ajan ja avaruuden läpi TARDIS -aikakoneellaan ja pelastavat eri maailmoja ja ulottuvuuksia.

Luolamies Lontoossa sijoittuu uuden sukupolven Doctor Whon seikkailuihin, eli yhdeksännen tohtorin Christopher Ecclestonin ja Tohtorin kumppanin Rose Tylerin (Billie Piper) ja Kapteeni Jack Harknessin seikkailuihin.

2000-luvun Lontooseen on eksynyt jo kauan aikaa sukupuuttoon kuollut Neandertalinihminen.  Kuinka siis sellainen vaeltelee hämmentyneenä nykypäivän Lontoossa?
Tohtori kumppaneineen on myös Lontoossa ja saavat tietää oudosta ihmisenkaltaisesta otuksesta, mutta joka  on karvainen kuin karhu, eikä omaa minkäänlaista lantiota.

Jack jää Lontooseen Desiksi itseään kutsuvan luolamiehen kanssa, kun Rose ja Tohtori lähtevät etsimään Desin kotia. He päätyvät oikeaan aikaan, mutta sen sijaan että kohtaisivat vain mammutteja ja karvaisia luolamiehiä, he kohtaavat robottimaisia nykyajan ihmisiä, mutta joiden tunnetiloja säätelee seokset ja koodit. Edes tieto kumppanin kuolemasta ei hätkähdytä heitä.
Joukkoa johtaa Chantal, joka piiloittelee jotain todella kauhistuttavaa metallisen oven takana. Kaikki jotka koputtavat kyseiseen oveen, katoavat.

Tohtori ja Rose aikovat ottaa selvää mitä oven takana on, miksi retkikunta eläintieteilijöitä ja antropologeja tekee kivikautisessa ajassa ja mitä on oven takana?

Doctor Who kirjoja on suomennettu vain kaksi kappaletta, Luolamies Lontoossa on ensimmäinen ja toinen Tikittävä Painajainen
Kumpaakaan ole koskaan nähty telkkarissa, mikä on sääli. Se olisi jännää katsottavaa ;D.
Itse kun olen vannoutunut Doctor Who:n uuden sukupolven fani, pidin luonnollisesti myös kirjoista, joissa tulee hyvin esille Tohtorin persoonallisuus.
Kirjat on omasta mielestäni sekoitus huumoria, kauhua ja jännitystä. Otukset on pelottavia ja tilanteet, joihin Tohtori ja kumppanit joutuvat ovat kutkuttavia.