lauantai 8. helmikuuta 2014

Kirjavaras (The Book Thief) by Markus Zusak

Kirjavaras on hellyttävä ja todentuntuinen tarina Natsi-Saksasta, rohkeudesta ja pienestä tytöstä, joka yrittää selvitä sanojen avulla.
www.uusisuomi.fi
Tarina kertoo Kuoleman matkasta läpi maailman, Liesel Memingeristä ja hänen läheisistään.

On Saksa II maailmansodan aikaan. Pieni vaaleapäinen Liesel Meminger on matkalla äitinsä ja pikkuveljensä kanssa Münchenissä olevalle Himmelstrasselle Hubermannin perheeseen. 
Pikkuveli kuolee, ennen kuin he saavuttavat määränpäänsä. 
Kun veljeä haudataan Liesel huomaa lumessa kirjan, Haudankaivajan oppaan. Siitä tulee hänen ensimmäinen kirjansa lukuisista.
Himmelstrassella hänet ottaa vastaan Hans ja Rosa Hubermann. Hans on harmonikkaa soittava I.maailman sodan veteraani.  Rosa on rääväsuinen ja kova pyykkäri, joka valvoo järjestystä perheessä.
Liesel tottuu ajan kanssa sijaisperheeseensä, tutustuu naapurinpoikaan, Rudi Steineriin, pormestarin rouvaan, jonka kirjasto on kuin toinen todellisuus Lieselille, jonka Hans opettaa lukemaan ja kirjoittamaan ja Max, juutalaiseen, jonka perheelle Hans oli tehnyt lupauksen kauan aikaa sitten. Max majoittuu perheen kellariin, ja pian, Maxista on tullut yksi Lieselin parhaista ystävistä. Max näkee unia nyrkkeilyotteluista Hitlerin kanssa. Liesel veljestään ja junamatkasta.

Sota ei jätä ketään vaille huomiota. Pian alkaa pommeja satelemaan myös Münchenissä ja Himmelstrassella. Etsitään ja jaetaan kellareita pommisuojiksi hälytyksen tullessa. Kun muut pelastavat arvoesineitään, Liesel pelastaa kirjansa, joiden määrä on kasvanut. Lukemisesta tulee sodan hurjistuessa Lieselille aina vain tärkeämpää.

Eräänä päivänä kaikki kuitenkin murtuu ja Kuolema saapuu Himmelstrassellekin.

Kirjavaras on liikuttava ja todenmukainen kertomus ajasta, jolloin maailma oli säälimätön ja julma ja sodan repimä. Se kertoo nuoren tytön näkökulmasta asioita, joita hän ei käsitä. Sanojen  tärkeydestä ja kauneudesta. Kaipuusta, surusta ja ikävästä, mutta samalla rohkeudesta.
Kirjavarkaasta on myös 4.4.2014 tulossa saman niminen elokuva, jossa näyttelijäkaarina on;
Sophie Nélisse (Liesel), Geoffrey Rush (Hans Hubermann), Emily Watson (Rosa Hubermann)...

in english:
 The Book Thief is touching and realistic story about Nazi-Germany, courage and little girl who survives with the help of words. Story is narrated by Death, who travels around the world and Liesel Meminger and her close ones.

Germany, World War II is on. Little blond Liesel Meminger is traveling with her mother and little brother to München, to their new home to Hubermann's. Before they reach their destination, Liesels little brother dies and she finds The Gravediggers handbook. First book is stolen.
Himmelstrasse, her foster parent accordion player and  veteran Hans and tough Rosa laundress Hubermann are waiting. After rough start, Liesel becomes friend with Rudi, mayors wife who's library is nothing she has ever seen and Max, jew on a run.
Max dreams about boxing fight with Hitler, Liesel about his brother and train-travel.
War leaves no one alone. Soon bombs start to drop in München and in cold bomb shelters book becomes more important and words more valuable than ever.
But then everything shatters and Death comes to Himmelstrasse.

The Book Thief is touching story about the cruel world in war. It tells the thought of little girls, the things she can't understant, importance of words and misery, longing and courage.
In 4.4.14 The Book Thief movie came out Sophie Nélisse is Liesel, Geoffrey Rush is Hans, Emily Watson is Rosa, Ben Schnetzer is Max and Roger Allan is the Death.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti