Olin nähnyt elokuvan ennen kuin luin Poika raidallisessa pyjamassa -kirjana. Jo elokuva teki vaikutuksen sillä miten Brunon silmissä asiat näyttivät: aita on vain aita ja juutalaiset sen toisella puolella ihmisiä, ei paholaisen kätyreitä ja saastaa.
Kirjassa kerrotaan kaikki lapsen näkövinkkelistä: viattomasti.
Bruno asuu Komendantti isänsä, äitinsä ja sisarensa Gretelin kanssa hienossa ja isossa talossa Berliinin keskustassa. Brunolla on kolme elinikäistä ystävää, joista ei missään nimessä luopuisi vaikka Toivottoman Tapauksen (sisko Gretel) saisi joku viedäkin.
Erään hauskan päivän päätteeksi Bruno löytää kotiapulaisen pakkaamassa hänen tavaroitaan, jotka muutaman päivän päästä lähtevät Aus-vitsiin, uuteen kotiin maalle, jossa ei ole kauppoja tai ruuhkia lauantai-iltaisin.
Aus-vitsin talo on tylsä vilkkaan Brunon mielestä. Siellä ei ole kolmea elinikäistä kaveria, ei ruuhkia, ei tarpeeksi tilaa löytöretkeilylle eikä koulua, jossa olisi muita lapsia. Vain talo, sotilaita jotka ravaavat edessun takaisin ja aidattu alue vähän kauempana, jossa pyjamaan pukeutuneita ihmisiä. Bruno ihmettelee miksi he ovat siellä, onko siellä perheitä tai pieniä kauppoja. Entä muita poikia? Miksi entinen lääkäri kuorii nyt heidän vihanneksensa?
Hän kuitenkin arvelee, etteivät muut pitäisi hänen kysymyksistään, joten yhtenä päivänä hän päättää lähteä tutkimusretkelle.
Aidan vierestä, sen toiselta puolelta hän löytää kaljupäisen, kalpean ja laihan, raidalliseen pyjamaan pukeutuneen pojan, Shmuelin. Heistä tulee ystäviä vaikka ovat hyvin erilaisia eivätkä voi tehdä muuta kuin puhua, piikkilanka heidän välissään.
Tämä ei ole raskasta luettavaa vaikka aihe on kova. Tarinat, jotka sijouttuvat Auschwitziin tai ylipäätänsä mihinkään sotaan ei voi olla kovin onnellisia tai iloisia kertomuksia. Poika raidallisessa pyjamassa on kuitenkin lapsen näkökulmasta: viaton, tuomitsematon ja ymmärtämätön. Tuntuu, että koko kirjan aikana Bruno ei edes tiennyt sodasta, mitä se teki ihmisille saati mitä hänen isänsä teki Hitlerin armeijassa. Hän oli täysin tietämätön asioista.
in english:
I had seen the movie, before I read the book. Movie amazed me, how Bruno was just a innocent child, who really had no clue what so ever was going on. It was just fence keeping them and us apart.
Bruno, his Comendant dad, mother and older sister lives in a mansion in Berlin. Bruno has three life-long friends, big and nice room and space to adventure.
After one nice day, Bruno sees maid packing his stuff in boxes and just in few days, they have moved away from busy Berlin to boring countryhouse in Aus-witch. Soldiers come and go, but theres no space to adventure, slide stairways railings, busy streets and shops and most important: no friends or any children, except The Hopeless Sister, Gretel.
In his window Bruno can see fenced place with soldiers and people in pajamas. Is there families and shops, Bruno wonder. What about other boys? And why man, who's occupation is doctor, is now peeling their vegetables?
Bruno thinks his questions would only make dad angrier and mom sadlier, so he keeps them himself. One boring day, Bruno goes to fenced area. Other side of the fence, theres plain, bald and thin boy, Shmuel. They become friends even thou they are very diffrent and can't never play just talk.
This is not heavy, even thou subject is hard. Stories that are placed in WWII can never be very happy. The boy in striped pajamas is told in childs point of view: innocent, non-judgemental and clueless. It feels that Bruno never really understood that there were war going on, what it did to people or what his dad do in Hitlers army. He was completly clueless.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti